MIEHIÄ VIRRALLA 2016 | maaliskuu | Saalis

 

 

               

 

 ROCK N' ROLL FISHING

 

Mikäli Suomen metallimusiikki genrenä on vähänkään tuttu on tämän kuukauden mieskin tuttu.

Yhtyeet kuten Amberian Dawn, Adamantra, Ragged Saints ja Epicrenel ovat kokoonpanoja joissa mies on skulannut bassoa. Jukkaa ei tarvinnut kahta kertaa jäiselle järvelle pyytää, kyse oli heittäytyjästä. Vaatimalla vaatien pyysi päästä avantoonkin, vaikka itse kuva otettiin jään päällä.

Lajina siis topless-pilkki, ei kovinkaan yleinen näky edes tuhansien järvien maassamme.

 Koska reiästä ei mitään pietarin kalansaalista
ilmestynyt oli meillä varuiksi Artallin katiska
vedessä, josta saimme muutamat fisut Jukalle
seuraksi reiälle. Kuvavaihtoehtoja oli kolme,
joista toisessa basistimme kairaa jäähän reikää
ja toisessa on päässyt jo pilkkimään.
Kalenteriin päätyneessä kuvassa saalis on
juuri nostettu käsin järvestä ja lopputulos antaa varsin hyvän kuvan siitä kuinka kiitollinen ihminen voi pienestäkin voitosta olla. Tulee pakostakin mieleen Tuntemattomassa Sotilaassa Hietasen pyyntö yhrest suolasest silakast'

 

 

MIEHIÄ VIRRALLA 2016 | helmikuu | hole in one

 

Tulee mieleen kaksi (2) asiaa joka tekevät Suomesta erikoislaatuisen maan.

 

Sauna ja avanto.

 

Kaukomailla ihmettelevät jo veden olomuotoa jäänä saati sitten siihen tehtyä reikää ja varsinkin

uimista tuossa mustassa reiässä. Kun tuli pohdinnan paikka talvikuukausien kuva-aiheista oli avanto

tietenkin melko ensimmäisenä listalla. Kuvaan sain houkuteltua vanhan avantouintiystäväni Tapsan,

jonka kanssa tuli käytyä reiällä jo ennen Joen Lumo-projektia. Sittemmin filmiprojekti vei kaiken

liikenevän vapaa-ajan ja reikä jäi.

 

Itse olen käynyt avannossa pienestä pitäen ja allekirjoitan siitä liikkuvat, terveysvaikutteiset huhut.

Tapsan kanssa kaavailemamme avantouintiyhdistys Reikään Menevät Miehet ei ottanut tulta

alleen, mutta tähän kalenteriin aihe sopi paremmin kuin hyvin. Avanto sahattiin Husqvarnalla Vikträskin paksuun kevätjäähän, aivan filmisponsorimme, Artallin rantaveteen.

Vesi oli tunnetusti jäistä joten kovin montaa ottoa emme voineet tehdä. Tapsa käsikirjoitettiin

syöksymään veden alta kuin norppa, mutta paras kuva saatiinkin taas ruudusta jota ei alunperin

otettu kalenteria varten.

 

Videotallenne avantopäivästä löytyy täältä.

 

https://www.youtube.com/watch?v=rVrj5PchAuQ

MIEHIÄ VIRRALLA 2016 | tammikuu | liekinkantaja

kalenterin tekovaiheessa kysyin malleilta ideoita kuvien teemoihin. Mikä teema olisi heitä yksilöinä lähinnä? Ajatuksen taustalla oli saada mahdollisimman luontevia kuvia, joissa malli olisi ns. omalla maallaan. Ensimmäinen malli, Tammikuun Caitsu olisi halunnut tuoda kuvaan perheen merkityksen ja tärkeyden. Aihe kuitenkin oli kalenterin idean kanssa vaikea toteuttaa joten päädyinkin melko improvisoituun ratkaisuun viedä malli täysin kentän toiseen laitaan ja tehtiinkin perheen päästä yksinäinen susi hyiselle järven jäälle etsimään kadonnutta Suomea.

Niin kummalliselta kuin se kuullostaakin idea Liekinkantajaan tuli kuin tulikin Suomen nykytilasta. Kuten tiedämme maamme on vajonnut jo melko syvälle talousahdinkoon ja kuvainnollisesti Neito Suomi on vetänyt täkin päänsä päälle. Mietin Suomalaista miestä, sitä tavalliseksi haukuttua väritöntä kaduntallaajaa joka maailman valoissa jää usein varjokohtiin. Juuri tuo hahmo on haettu aina esiin kun tilanne äityy pahaksi. Varjojen miehestä kuoriutuu suurten näyttämöiden ratkaisija. Sitä on käynyt ennenkin. Meissä piilee sisällä vahvuus ja sitkeys jotka pääsevät valloilleen usein vasta nurkkaan ajettuina. Kuvassa tavallinen kadunmies on repäissyt Clark Kentin arkipaidan päältään ja sytyttänyt huomisen liekin.

"Viimeinen sammuttaa valot, mutta ensimmäinen sytyttää toivon."

kalenteri suomalaisesta miehestä

 

 

ALKUMIEHIÄ



 

 

Miettiessäni aikanaan pääni puhki erilaisia keinoja rahoittaa

elokuvamme, tuli eräänä ideana kuvata mieskalenteri joella.

Heti alusta asti pääideana oli välttää yleistä poikakalenterien siloposkista

tyyliä ja luoda aivan uudentyyppinen seinäkalenteri Suomalaisesta miehestä.

Tänään 15. helmikuuta on juuri saatu ensimmäiset kuvaukset Siuntion Vikträskillä purkkiin

ja käytyämme Artallin saunakabinetissa kokoon saatua kuvasaldoa läpi olin

aloitettuun projektiin enemmän kuin tyytyväinen.

Kuvissa yhdistyy suomalainen mies ja suomalainen luonto.

Kuvissa on eräänlaista sanatonta tunnelmaa jostain vuosisatojen takaa,

kaskisavuista mielenmaisemaa ajalta jolloin kaikki oli vielä aitoa ja käsinkosketeltavaa.

 

Älkää kysykö mistä idea kalenteriin lähti, en tiedä itsekään, mutta joskus

ne älyttömimmät ideat ovatjuuri niitä parhaita ideoita joita päin kannattaa mennä.

 

Kalenteri on vuodelle 2016 ja edessä on vielä 9 raavasta miestä kuvattavana.

Kalenteri tulee ennakkomyyntiin kesällä.

 

samaani

Katselin eräänä iltana profeetta Sarasvuon spektaakkelinäyteltyä jutusteluohjelmaa ja bongasin filmiimme huikean idean. Ruudussa nainen soitti samaanirumpua hymisten loitsuntapaisia. Olavi Uusivirta ja isäntä Sarasvuo olivat omien puheidensa mukaan
transsissa. Rumpali paljastui Suomen ainoan oikean samaanin, Johannes Setälän oppilaaksi ja ajattelin jospa transsista olisi apua jo pitkään paikallaan junnaaman luomisongelman purkutyöhön. Seuraavana aamuna jo jutustelin itse pääsamaanin kanssa .
Erittäin mukava ja fiksu mies, jonka kanssa oli helppo jutella kunhan karjalaisjuurien yhteys
rikkoi jään. Setälä suositteli transsin sijasta ottamaan yhteyttä erääseen lahjakkaaseen
samaanirummun tekijään, joka voisi ehkä esiintyä elokuvassakin. Seuraavassa käänteessä
meillä oli jo sovittu varhainen kuvausaika joelle. Näin jo silmissäni usvakerroksisen joenmutkan ja muinaispohjoisen mystiikan tulvivan filmin yhdeksi kantavaksi pilariksi.
Rummuntekijä Tuulia Kurkela oli ilmestynyt kuin tyhjästä tuoden elokuvalle aivan uudenlaiset kasvot. Kasvot jotka näen kun mietin muinaista Suomea ja Kalevalaa.

Olin aikaisemmin saanut hyvin omituisten yhteensattumien kautta erään erittäin lahjakkaan luontokuvaajan mukaan projektiini. Kutsun häntä eläinkuiskaajaksi.
Teemu Ritanen aka Demus Angelus lahjoitti käyttööni kuvausmateriaalia joelta, jollaisesta 
en ollut haaveillutkaan. Alkaa tuntua siltä että olen valinnut oikean polun kuljettavakseni,
sillä mitä edemmäs kuljen sitä enemmän järkeä tässä kaikessa näen. Aivan kuin palaset
joita en tiennyt ennen olevan edes olemassa alkaisivat loksahdella paikoilleen.
Koko projekti kaikkine käänteineen ja uusine ihmisineen on saanut varsin mystisen viitan ylleen. Mistä alun perin edes aloitin koko projektin, en tiedä.
Nyt puhelimessani Jari Sarasvuon ja Suomen ainoan samaanin numerot. Omituinen projekti.

muistorikas kesä

loppusyksy 2013

Projekti on edennyt jo varsin pitkälle.
Kahdestakymmenestä haastattelusta viimeiset kolme jäljellä.
Ehkä yksi hienoimpia kokemuksia tässä hankkeessa on ollut uusien ihmisten
tapaaminen ja heidän tarinoidensa kuunteleminen. Olemme päässeet mitä erikoisempiin
paikkoihin ja tilanteisiin, joihin ei muuten olisi päässyt.
Ehkä muistorikkain kohtaus kuvattiin Vikträskillä, jossa kelluin keskellä järveä kameran
kanssa katsellen täyttä häkää päin syöksyvää Uisko-luokan miehistönkuljetusalusta.
Olimme kuvaamassa Artallin Henrik 'Roope' Rehbinderin haastattelua laskevassa syyskuun
valossa. Tuli tietenkin fix-ide saada nauhalle syöksyveneen hyökkäyksiä.
Olemme kuvanneet muinaismeren maalaajaa Kreijansbergetin pronssikautisella kalmistolla jne.
Kuvausten lisäksi on hierottu yhteistyökuvioita kahden hotellin kanssa, sovittu Kirkkonummen 
kamarikuoron kanssa kuvattavan alkukappaleen esityksestä Siuntion keskiaikaisessa kivikirkossa,
käyty YLE:n kanssa läpi haastatteluja niin TV:n kuin radionkin osalta, kinuttu eri säätiöiltä 
rahoitusta. Siuntion Säästöpankkisäätiö ei ollut kanssamme myötämielisiä 9000 euron tuesta.
Kriisikuntaa ei asia ole juurikaan kiinnostanut, vaikka projektilla olisi kuinka hyvä näkyvyysarvo hyvänsä.

Syksyllä keskityin joen äänimaailmaan ja heräsin monesti varhain aamuyöstä matkatakseni
joen hiljaisimmille osuuksille nauhoittamaan veden eri äänisävyjä. Harmaahaikaraan tutustuin
eräänä usvaisena aamuna Sjundbyn koskella, melko luonnottoman näköinen otus. 

haastattelukuvaukset Karhujärven vanhan koulun rannassa

päreitä, sääskiä ja timelapsekebabia

ensimmäinen kesäkuuta 2013


Ihmiset pyörivät ahdistavissa tummissa puvuissaan voileipäkakkujuhlissaan, mutta me
(minä ja Kinnunen) päräytimme Vihdin ja Siuntion rajalle Henriksforsin tilalle jututtamaan tilan nykyistä isäntää Veijo Hämäläistä.

Henriksforsin vanhaa torppaa kunnostettiin paraikaa perinteitä kunnioittaen. Tällä kertaa vanha
pärekatto sai uuden ilmeen. Katolla heilui kolme miestä, Erkki Murto, torpan naapuri jo kuudennessa polvessa, Veijo Hämäläinen, tilan isäntä, sekä toinen naapuri Veli-Pekka Viitanen.

Täälläpäin näköjään eli vielä vahva talkoohenki, milläpä muulla sitä tätäkään Lumoa tehtäisiin.
Noustiin mekin tellingeille, tosin vain asettamaan kameraamme piipunjuurelle tallentamaan perinnerakentamista timelapse-tilassa. Kinnunen nosti kopterikameransa korkeuksiin ja minä keskityin kuvaamaan hetken muurahaisia!  Kuten niin monesti ennenkin itse paikan päällä huomaa viimein kaikkein osuvimmat kuvauskohteet. Näin miehet työn touhussa katolla ja muurahaiset kalliolla - mikä yhteneväisyys.

Phantom laskeutui kesäpäivän sinestä ja siirryimme jylhään kuusikkoon päretehtaan äärelle.
Sinne olivat pykänneet ns. yhden miehen päresahan. Paikalla oli nykyajan metodit täyttävä automaattisaha, mutta myös se perinteitä vaaliva wanhan ajan malli, joka tietenkin valikoitui filmiimme. Saimme seurata kuinka päreitä on ennenmuinoin tehty ja sutjakkaastihan se tekijämiehiltä kävi.

 


        Koska päivä oli helteinen ja raja-alueen jok'ikinen sääski oli bongannut meidät sahan äärestä siirryimme takaisin torppamiljöön puolelle. Kuvasimme "rajaportilla" historiapainotteisen haastattelun ja kohisevan kosken partaalla saimme kuulla alueen pienimuotoisista tuotantolaitoksista vuosisadan alussa. Oli siellä palokosken rannalla puukkoverstaskin hetken pyörinyt.

Hyvästelimme Veijon ja katsoimme seuraavaan sopimaamme haastatteluun olevan vielä kebabin menevä tauko, joten veimme rahamme paikallisyrittäjän taskuun. Veikkolan pizzapaikassa saimme fix-ideen ja kuvasimme kuvauslounaan timelapsella. Ei sitä koskaan tiedä sattuisiko kaipaamaan jossain projektin oheismateriaalina?

Kuvauksellisen ruokailun jälkeen tapasimme Kaikuva Oy:n pääkoordinaattorin, Kai Pihlströmin palokoskella. Kertoi kokemuksistaan melonnan saralta. Tarinoiden luonne oli hersyvä eikä huumoria puuttunut. Kaitsu myönsi myös virtaavan veden hypnoottisen vaikutuksen, josta edellinenkin haastateltavamme puhui.

25 % haastatteluista takana. Vielä on kesää jäljellä.