tiistai 25. marraskuuta 2014

recce



20.4.2013





Olin lähettänyt Siuntion kunnanjohtajalle henkilökohtaisen kirjeen, jossa selitin filmiprojektimme mahdollista positiivisia vaikutteita kunnan näkyvyyden suhteen.
Kyselin samalla voisiko kunta jollain tapaa edesauttaa projektimme näkyvyydessä.
En koskaan saanut vastausta kirjeeseeni.

Eräs elokuvaan haastattelemani vanhempi kuntavaikuttaja ehdotti visiittiä kunnantalolle tylsän kirveen kera. Päätin kuitenkin että mikäpä siinä jos kunta, josta Helsingissä ei monikaan tiedä, ei halua minkäänlaista tunnettavuutta mediassa niin antaa asian olla. En kysy toistamiseen.
Ajattelin muuttaa koko projektin sisällöllisesti koskemaan pelkästään suomalaista jokiluontoa. Siuntiosta ei välttämättä tarvitsisi mainita sanaakaan.





Veijo Hämäläinen esittelee Henriksforsin torppaa sisältä käsin



Pääkuvaajamme Kinnunen yllätti positiivisesti hankittuaan rapakon takaa Phantomin, kopterin johon saimme kameran kiinni. Ilmakuvausongelmamme oli vihdoin ratkaistu!
Testilennettiin kopteri maaliskuisella Sjundbyn koskella ja saimme huomata ettei tuuli
ole kopterikuvauksen kannalta ollenkaan hyvä juttu. Varsinkin kopterin noustua kivilinnan kattojen ylle meno oli hieman turbulenssipainoista, joka vaikuttaa tietenkin kaikkeen. Pääosin kuitenkin kuvan laatuun.  
Olin aiemmin saanut erään ulkopuolisen kopterikuvaajayrittäjän innostumaan filmistämme sen verran että näkyvyyden hinnalla lupautui tulemaan joelle huhtikuussa hieman kookkaammalla ja tyyriimmällä kopterilla. Kyseinen Kuvaamo Valo oli kunnostautunut kopterikuvauksillaan useassa kotimaisessa musiikkivideossa. Myös yleisradiosta soittivat ja halusivat tulla kuvaamaan jokimatkastamme pätkän uutisiin.



Maaliskuussa 2013 oli viimein kauan suunnitellun jokipalaverimme eli reccen aika.
Jokipalaveri poikkeaa melkoisesti tavallisten toimistopalaverien luonteesta. Siinä missä konttoripaltsussa toimistoväki istuisi pitkän pöydän ääressä virvoitusjuomapulloineen ja dallaspullineen jokipalaverissa körötellään pitkin maalaismaisemaa toistasataa kilometriä kuvauslokaatioita, koskia ja siltoja tarkastellen.



     Henriksforsin niityllä makkaranpaistossa. vasemmalta oikealle: Pekka Pitkänen, 
minä, Kaseva, Kinnunen ja Veijo Hämäläinen, tilan isäntä





Palokosken Henriksforsin vanhalla taksvärkkitilalla tapasimme sovitusti Veijo Hämäläisen, tilan nykyisen isännän, joka loihti niitylle valgian makkarataukoamme varten. Pitäähän kuvaustalkoolaistenkin joskus syödä. Hämäläinen esitteli mielenkiintoista miljöötä ja kertoi seudun historiasta. Tila sijaitsi Vihdin ja Siuntion rajalla, joten siltäkin osin historiikista ei väriä puuttunut. Rajaseuduilla tuppaa aina tapahtumaan kaikenlaista kerrottavan arvoista.

Hieman pohjoisempana kuvasimme pätkän tarinallista traileriamme ja koska suurpiirteisenä luonteena olin käsikirjoittanut itseni kahlaamaan jäisen kosken yli löysin itseni pian uimasta jäisessä suvannossa vaatteet päällä. Virtaan katosi toinen vaelluskenkäni; joki oli verottanut ensimmäisen uhrilahjansa. Eli jos joskus löydät jokirannasta vettyneen Haltin saappaan tiedä että se on minun. Palauttaa ei tarvitse.







    kuvauslokaatioita ja tulevaa leiriä tutkimassa Kurkiksella.








Kiertelimme jokea loppupäivän ja tulimme siihen kristilliseen tulokseen että kantaisimme kajakit maitse eräiden pahimpien koskien ohi. Jokimatkalle tulisi pituutta 50 kilometriä ja laskimme matkaan menevän ainakin yksi viikonloppu. Saa nähdä tarvitaanko myöhemmin joitain uudelleenkuvauksia.
Leirit olivat Palojärven Palosaari sekä Kurkis.
Itseäni vain mietitytti Hankin melontataito, jota ei koskaan päästy hiomaan.
Melonnassa tärkeintä kuitenkin lienee tuntuman saaminen kajakkiin ja sitä kautta oman
tasapainon löytäminen koko uuteen liikkumismuotoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti